Joensuussa kunnallispoliittiset yhteenotot ja sanailut ovat lisääntyneet. Itse moneen soppaan osallistuneena voin todeta, että kiivastakin keskustelua kyllä tarvitaan. Vaikka hyvät tavat ja asiallinen ote on pidettävä mukana, tilaa löytyy myös kärkeville kannanotoille. Kuntapolitiikan ei tarvitse olla aina samanmielistä myhäilyä ja toisten miellyttämistä. Vaikka keskustelu on terävöitynyt, ja päättäjät uskaltavat taas avata suunsa, on parannettavaa vielä paljon.

Valtakunnanpolitiikkaa seuraava tietää, että ainakin nykyhallituksen päätösten valmistelu on pitkä ja polveileva prosessi. Ensin päätetään yhteisistä tavoitteista, sitten valmistellaan, lausutaan, muokataan, lausutaan uudestaan, viilataan lisää ja lopulta päästään lopputulokseen. Prosessi voi ottaa aikansa, mutta yksi on varma – päätöksenteko on avointa ja läpinäkyvää. Siinä kuullaan asiantuntijoita ja järjestöjä, sekä tehdään paljon pohjatyötä. Aiheesta kuin aiheesta voidaan käydä aitoa keskustelua jo reilusti ennen lopullista päätöksentekoa. Kuntapolitiikassa sen sijaan asia on toisin. 

Joensuun tasolla päätöksentekoprosessi on jotakuinkin seuraava: Ensin tavoitteista päätetään harvakseltaan ja ympäripyöreästi. Sitten päättäjien pöydälle sataa yllätyksenä mitä erikoisempia esityksiä, jotka on valmisteltu salaa viranhaltijoiden pimeissä työhuoneissa. Pakolliset kuulemiset on tehty siinä vaiheessa, kun valmis esitys on ollut jo laadittuna. Viranhaltijoiden pohjiin en ole vielä kertaakaan nähnyt tehtävän muutoksia esimerkiksi kuntalaiskuulemisen seurauksena. Lopulta esitys kulkee läpi lautakunnan ja hallituksen, päätyen valtuuston käsittelyyn. Jokaisessa portaassa käydään taistelua sisällöstä, sillä mikään poliittinen taho ei ole kunnolla päässyt osallistumaan valmisteluun, eikä kukaan oikeastaan ole lopputulokseen tyytyväinen. 

Satunnaisesti järjestetyt iltakoulut polttavista aiheista ovat askel oikeaan suuntaan, mutta eivät nekään demokratiaa lisää. Ensin viranhaltijat esittelevät pari tuntia laatimiaan suunnitelmia, ja loppuun on varattu kymmenen minuutin kyselytuokio, jonka aikana muutama valtuutettu ehtii ilmaista hätähuutonsa. Jotain tilaisuuden luonteesta kertoo jo nimitys iltakoulu. Valtuutetuille kerrotaan, että missä ollaan menossa, ja miten asiat tulevat jatkossa tapahtumaan. Vaikuttamisen mahdollisuuksia näihin tilaisuuksiin on sisällytetty vain pakollisen minimin verran. 

Tämä kaikki tiivistyy lopussa siihen, että järjestetään asioista tiukkoja äänestyksiä, joissa koko yksipuolisen valmistelun tulos joko hyväksytään tai hylätään. Toisinaan kun on menty pahemmin metsään, saatetaan lähettää soppa uuteen valmisteluun. Mielestäni päätöksentekoon tarvitaan enemmän poliittista valmistelua, neuvottelua sekä aitoa avoimuutta. On kuultava asianosaisia jo ennen lopullisen esityksen muotoutumista, ja rakennettava kulttuuri, jossa kuuleminen ei ole pakollinen paha, vaan työkalu parempaan lopputulokseen pääsemiseksi. Seuraava valtuustokausi on meille hyvä mahdollisuus ottaa jälleen uusi askel kohti parempaa politiikkaa.